Eli siis sukunimiasia. Sukunimeni on erittäin harvinainen ja haluaisin jatkaa sitä, muutoin tulee sukupuutto kyseiselle nimelle. Mieheni on ollut kerran naimisissa ja hänellä on ex-puolisonsa sukunimi. Hän kaipaa selkeästi alkuperäistä nimeään. Itse toivoisin perhellemme yhtä yhteistä sukunimeä, mutten itse suostu ottamaan sukunimeni perään hänen alkuperäistään. Hän ehdotti, että itse ottaisi nimeni omansa perään. En lämpene ajatukselle. Hänen virallinen etunimensä on kaksiosainen, melkoinen nimihirviö siis syntyisi tämän avioliiton myötä. Esimerkkinä Kalle-Matti Korhonen-Niemistö... Ja meidän sukunimet on vielä pidemmät mitä nämä esimerkit. Yööööök!
Ymmärrän toki, että Herra V haluaa sukunsa nimen takaisin. Mikäli oman nimeni kantajia olisi vaikka 20, 15 tai edes 10 hlöä, niin voisin ottaa miehen sukunimen. Mutta kun meitä on tosiaan selkästi alle 10 ja ainoita mahdollisia jatkajia minä ja siskoni... Ei se toki mikään kuoleman asia ole jos sukunimemme on erit. Sille en silti pidä ajatuksesta, että herra ottaisi kaksiosaisen sukunimen. Miksi en? Sen takia, että se o hirviömäisen näköinen ja kuuloinen. Noh, herra päättää toki itse. Minä odotan.
Samaa asiaa on pohdiskeltu myös täällä. Meillä ongelmana on se, että jos otan mieheni sukunimen tulee minusta kaima sulhasen veljen vaimon kanssa. Mieheni haluaa pitää oman sukunimensä, joten vaihtoehdoksi jää yhdistelmä tai oman sukunimen säilyttäminen. Saa nähdä mihin päädytään?!
VastaaPoista