keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Erilainen kirjoitus

Olin aina ajatellut, etten halua lapsia. En pidä lapsista, todellakaan. Ne ovat ärsyttäviä, kovaäänisiä, hitaita toimissaan, eivät tottele ja kiukuttelevat. Pidän hiljaisuudesta ja omasta rauhasta. Mieheni mukana tuli kaksi lasta, poika on nyt 5-vuotias ja tyttö täyttää kesällä 7-vuotta. Olen nähnyt uhmaa, kiukkua ja itkua. Toki niitä hyviäkin hetkiä on ollut. Huolehdin heistä ja välitän. Silti yleisesti ottaen en pidä lapsista. Minä vain olen sellainen. Liekö tuon miehen takia vai mikä lie biologinen kello, mutta jostain kumman syystä haaveilen biologisesta lapsesta.

Tiedän, ettei vielä ole sen aika. Ostamme tämän vuoden lopulla talon ja häät onkin sitten ensi vuonna (enkä pinnallisena ihmisenä halua olla hääpuvussani raskaana). En ole vieläkään saanut opintojani loppuun ja tulevan rahanmenon takia pyrin tekemään töitä mahdollisimman paljon. Ei ole aikaa eikä rahaa tällä hetkellä. Mutta. Mitä jos se menee ohi. Mahdollisuus tulla äidiksi? Mitä jos haaveilen turhaan. Odotamme ja odotamme sitä tilaisuutta ja kun toteamme, että NYT se saa tapahtua; huomaamme, että minä olen viallinen. Mitä jos olenkin viallinen, enkä pysty pitämään sisälläni ihmisalkua?

Olen hyvin avoin elämästäni, liiankin. Tämä blogi on kaikille avoin ainakin vielä joten tiedostan, että kaikki näkevät kirjoitukseni (kyllä tiedän, äiti :) ). Joitakin kuukausia sitten havahduin siihen, miten kuukautiseni ovat huomattavasti kivuliaammat ja runsaammat ja pidemmät kuin... Kuin oikeastaan koskaan. Rintani olivat aristaneet joitakin viikkoja sitä ennen ja kiukuttelin siitä melkein joka päivä. Perkeleen pienet tissit, miksi särkevät kun eivät edes kasva (vrt jaloissa kasvukivut). Vuosin kirjaimellisesti pisin sukkahousuja "tulpan" läpi ja yöllä tuli lakanoille asti. Tätä ei ole käynyt sen jälkeen kun aloitin e-pillerit 9-luokalla, jos silloinkaan.

Keskenmeno. Oliko se sellainen? Toki hyvin varhainen sellainen, mutta kuitenkin. Olen unohdellut pillerin ottaa vähän väliä, joten raskauden mahdollisuus on olemassa. Varhaiset keskenmenot ovat luonnollisia ja niitä sattuu luultua useammin. Otin sen kuitenkin jokseenkin raskaasti. Menetin sen, mahdollisen vauvan. Tarkoittaako se, että olen epäkelpo nainen? Tarkoittaako se varhainen tapahtuma sitä, ettei minun kannata haaveilla äitiydestä? Toki voin lohduttautua sillä, että niitä tosiaan käy usein ja sillon siinä pienessä alussa on ollut jotain vikaa. Siksi niin kävi.

Kävin tänään illalla kaupassa. Juuri kun tulin kaupan pihaan niin radiosta alkoi soimaan Hectorin Lumi teki enkelin eteiseen. Rakastan Hectorin kappaleita enkä voinut nousta autosta. Lauloin hiljaa mukana ja meinasi itku tulla. Miten niin hormonit jyllää? Kyllä, on naisten päivät nyt.

Tuntuu siltä, että jokaiset kuukautiset tällä hetkellä ovat tuhlattu mahdollisuus raskauteen. Syön pillereitä vastoin tahtoani, järkeni sitä vaatiessa. Joka kuukausi sikiölle pedattu peti puretaan ja haave siirtyy eteenpäin. Koska saan ja voin antaa sille pehmeälle pedille mahdollisuuden hoivata sitä pientä ihmisen taimenta? Se jää nähtäväksi.

3 kommenttia:

  1. Ensiksin, en oikein ymmärrä miksi joku lapsia tahtomaton rupeaa edes kommentoimaan vauvakuumeisten kirjoituksia...

    Toiseksi, itsellä on myös päällä hirveä vauvakuume, mutta ongelmana ja esteenä on se, että olen vasta 19 ja vaikka oma äitini oli vasta 20 minun syntyessäni, en itse näin järkevästi ajatellen halua tulla äidiksi niin nuorena. Mutta kun! Vauvat tulevat uniin, jos samassa tilassa on pieniä lapsia en osaa edes ajatella järkevästi... lastenvaateliikkeet ovat aivan kamalaa kidutusta!

    "Onneksi" on kierukka asennettuna, muuten voisi olla, että kävisi sulhasen kanssa pieni "vahinko." :/

    VastaaPoista
  2. Sensaatio samaa ihmettelen minäkin :(

    Se on hyvä, että tiedostat sen, ettei hetki ole oikea. Ettei tule vaan hetken mielijohteesta jätettyä ehkäisyä pois. Tosin jos aina vaan odottaisi oikeaa hetkeä, niin tuskin niitä lapsia ikinä tulisi...

    VastaaPoista
  3. Olen itse käynyt saman keskustelun sisäisesti ja puolison kanssa pari vuotta sitten näihin aikoihin.. Olimme päättäneet että ns. järjestämme puitteet kuntoon ennen lapsia, erityisesti tämä oli oma tahtoni, sillä olen aina kärsinyt omien vanhempieni nuoruudesta.. Kuitenkin kaksi vuotta sitten vauvakuume oli kova ja yleensä niin tarkat kuukautiseni viikon myöhässä, kun taivas kirjaimellisesti repesi. Vuodin ja itkin, itkin kipua ja itkin surua, ja kaikkea muuta taivaan ja maan välillä.. Surua, alakuloisuutta, kesti aktiivisesti muutaman viikon, ehkä kuukauden.. Mutta sitten helpotti - unohti? Vuosipäivät muistaa kyllä, mutta muuten ei.

    Itse luotan kyllä että tuo tapaus oli yksittäinen - nyt ei ollut oikea aika. Oikea aika tulee vielä. Siihen on luotettava ja toivottava, muuten ei muusta elämästä tule mitään.

    Jaksamista ja voimia sinulle - parempi fiilis tulee vielä takaisin!

    VastaaPoista