lauantai 11. helmikuuta 2012

Vanhemmat sekä sisko (kaaso) mukaan suunnitteluun

Vanhempani sekä siskoni olivat meillä juhlistamassa miehen pojan 5v-synttäreitä. Jossain välissä keskustelu siirtyi tuleviin häihin. Olivat aika yllättyneitä, kun meillä oli jo niin paljon ajateltuna valmiiksi :D Juhlapaikkaan varsinkin isäni tykästyi kovin mikä on ihanaa. Hääautoja isä rupesi katsomaan ja uskoo saavansa hyvään hintaan meille sellaisen! Lupasi, että käymme porukalla katsomassa niitä joku kerta.

Äiti kyseli hameesta ja muista tyttöjen jutuista toki. Polttareista kysyivät ja koitin ehdottaa mukavaa päivää vaikka kasvohoidon ja saunomisen merkeissä. Sain vastaukseksi mahtavan naurunremahduksen ja ilmoituksen, ettei tule kuuloonkaan :D

Tästä keskustelu siirtyi mahdolliseen talon ostoon. Olemme miehen V kanssa ajatelleet talopakettia jossa olisi 4 makuuhuonetta, noin 150neliötä. Isä ehdotti ihan tosissaan, että ostaisimme kohtuuhintaan heidän 90-luvulla rakennetun tiili(verhoillun) talon. 3mh + th + oh + k + ph + s. Neliöitä siinä on suureellisia unelmiani vähemmän, noin 110.  Rempata se pitäisi jokatapauksessa joten he välttyisivät siltä. Tai siis eivät välttyisi, kun avuksi joutuisivat, mutta ei olisi heidän vastuullaan.  Pitänee kyllä ottaa harkintaan. Siellä on piha viimotteenpäälle kunnossa, alue on ihan kivaa ja talossa on ilmastointilaite, keskuspölynimuri ja ulkoporeallas.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti